Naisten työt

Minulla on kaapeissani  runsaasti pitsilakanoita edesmenneeltä anopiltani perittyjä ns. täkkilakanoita. Olen miettinyt niille kaikenlaista hyötykäyttöä, kun täkit pujotetaan nykyään pusseihin, eikä tällaisia pitsilakanoita laiteta enää edes vieraille.

Kun tuli aika uusia mökin kerrosängyn verhot eli salusiinit, päätin ottaa lakanoista pitsit  koristeeksi. Tästäpä alkoikin prosessi, joka pani minut miettimään "naisten töitä" ja käsillä tekemisen arvoa. Ensinnäkin pitsit on käsin virkattu varsin ohuesta mutta kestävästä langasta. Käytin verhoihin pitsit neljästä lakanasta eli yhteensä 6 mteriä pitsiä. Uskomattoman työmäärän on joku naisihminen tehnyt niiden aikaansaamiseksi.

 Anoppini ei itse ollut käsityöihminen, mutta hän rakasti liinavaatteita ja teetti itselleen paljon kirjailtuja ja pitsein koristeltuja lakanoita ja tyynynliinoja.

Pitsin saaminen uusiokäyttöön edellytti sen purkamista pois lakanasta. Uskokaa tai älkää, mutta joku oli ommellut kaikki pitsit pienin tihein pistoin käsin kaksinkertaisella langalla lakanan päätyyn, vaikka lakana muuten oli ommeltu ompelukoneella. Työ oli tehty niin huolellisesti, ettei sitä ollut tarkoitettu ikinä purettavaksi. Koska halusin säästää pitsin ehjänä, tein varmaan yhtä paljon työtä ratkoessani kuin ompelija oli tehnyt kiinnittäessään.

Sitä tehdessäni ajattelin monta kertaa isoäitiäni Sandraa. Kun itse opettelin ompelemaan ja tuli virheitä, enkä olisi viitsinyt purkaa, koska se vie niin paljon aikaa, mammallani oli tapana sanoa: "Jälkeenpäin ei kukaan kysy kuinka kauan tätä on tehty. Kaikki kysyvät kuka tämän on tehnyt."

Lakanoiden tekijän ei todellakaan tarvinnut hävetä työnsä jälkeä.

Itse ompelin ompelukoneella pitsit uuteen paikkaansa. Mökkimme kerrossänky sai oikein sievät ja arvokkaat uudet verhot. Nyt kun pitsit ovat siinä esillä, kaikki kävijät voivat ihailla menneitten sukupolvien käden taitoja. Toivon, että se antoi minulle oikeutuksen irrottaa ne lakanoista.

Jäljelle jääneestä lakanakankaasta ompelin kerrossängyn petareihin pusseja aluslakanoiksi.

Eläkerahat työllisyyteen

Kotimaista ostoskoriin

Kun elettyä elämää on jo 70 vuotta, niin matkan varrelle on sattunut monen laista. Kaikista ahdingoista selviämiseen on aina pätenyt yksi keino: ON TEHTÄVÄ TYÖTÄ. Isoäitini tapasi sanoa, että työ ei tekemällä lopu, mutta tekemättä kylläkin.

Olemme miettineet, mitä me eläkeläiset voisimme tehdä laman nujertamiseksi. Totesimme, että paras, helpoin, nopein ja tehokkain konsti on käyttää työllämme ansaitut eläkerahat suomalaisen työn tukemiseen. Silloin jokainen sentti jää voitelemaan kotimaan talouden rattaita. 

Suomalaisuuskamppanjan aloitimme ruokaostoksista. Eipä ollutkaan aivan helppo temppu. Ostoksilla kuluu paljon aikaa kun tutkii kaikki pienellä präntätyt tekstit tuotteiden pakkauksista. Yllätyksiä on tullut paljon. Vaikka annetaan mielikuva suomalaisesta tuotteesta, niin valmistusmaa onkin jokin ihan muu. Valtava määrä kaupan tarjoamista elintarvikkeista on joko valmistettu ulkomailla tai raaka-aine ei ole kotimaista. Aivan kaikkia raaka-aineita meillä ei tietenkään ole. Jos haluaa oliiveja, on pakkoraossa, mutta aurinkokuivattuja tomaatteja pystyisi mielestäni hyvin tekemään kotimaassa kotoperäisistä raaka-aineista. Suorastaan järkytyin siitä, että täysin kotimaista pekonia ei ainakaan pääkaupunkiseudun marketeista saa, joko possu tai työ tulee ulkomailta, useinmiten molemmat. Ja me kun niin tykätään syödä pekonia ja munaa aamiaiseksi sunnuntaisin. Myöskään esipaistettua patonkia ei ole kotimaisena saatavilla.

Kuluttajalle olisi iso palvelus jos joku kauppaketju lanseeraisi tuoteperheen, jossa kaikki on kotimaista sekä raaka-aineet että työ.

Laitan tänne blogiini pikkuhiljaa vinkkejä täysin kotimaisista tuotteista. Arvioni kotimaisuudesta perustuu tuoteselosteiden informaatioon, joten lipsahduksiakin voi tapahtua. Aluksi kävin läpi kaappejani, nähdäkseni, mitä kotimaista sinne on ilman tietoista valintaa kotiutunut.

Jääkaapissa ei perunoiden, porkkanoiden ja itsetehtyjen säilykkeiden lisäksi kovin paljon kotimaista aluksi ollut.

Netistä muuten löytyy hienoja linkkejä tästäkin aiheesta. Katso ainakin: 
http://fromfinland.fi/ ja
http://www.k-ruoka.fi/sinivalkoinen-jalanjalki/alkuperamerkit/ ja
http://www.hs.fi/ruoka/a1305859258004

Kylpyhuoneesta ja lääkekaapista löytyi yllättävän paljon kriteerit täyttävää tavaraa

Oksitosiini - kiintymyksen ja sosiaalisuuden hormoni 

Oksitosiini on aivolisäkkeen takalohkossa vapautuva neuropeptidi, joka säätelee ihmisen käyttäytymistä sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa, joista äidin ja lapsen välinen kiintymysside on ensimmäinen. Tämän suhteen laatu puolestaan muokkaa lapsen oksitosiinijärjestelmän kehitystä. Nämä vaikutukset heijastuvat sitten  yksilön sosiaaliseen käyttäytymiseen vielä aikuisenakin. Ne määrittelevät hänen stressinsietokykyään ja voivat olla esimerkiksi mielenterveyshäiriöiden, alkoholismin sekä sydän- ja verisuonitautien suoja- tai riskitekijöitä.

Olen työskennellyt yli 40 vuotta lapsipsykologina. Useamman kerran työurani aikana olen hämmästellyt sitä, miten julmasti isä tai äiti voi esimerkiksi avioerotilanteessa käyttää lastaan välikappaleena kostaakseen puolisolleen. Miksi jotkut ihmiset kykenevät  kaltoinkohtelemaan lasta sadistisesti itsekkäiden tarkoitusperiensä saavuttamiseksi?

Vasta muutamia vuosia sitten sain käsiini tutkimustietoa oksitosiinista. Se on yksi mielihyvähormoneista mm. dopamiinin ja serotoniin lisäksi. 


Oksitosiinilla on merkittävä rooli raskaudessa ja synnytyksessä. Imetyksessä sitä erittyy äidin aivoissa, että maito valuu tisusta vauvan suuhun. 

Oksitosiinin määrä ihmisen elimistössä lisääntyy koskettaessa, hyväillessä, halaillessa ja esimerkiksi orgasmissa. Sen tiedetään lisäävän myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan ja se mahdollistaa ystävyyden, hyvän tahdon ja hoivaamisen. 

Vaatii paljon rakkautta, että jaksaa synnyttää lapsen ja hoivata sitä vuosikaudet omista tarpeista tinkien.

Monta oksitosiini- molekyyliä pitää erittyä sekä vanhempien että lapsen aivoissa, että selviydytään kunnialla myös teini-iästä aikuisuuteen. 

Joillakin ihmisillä oksitosiinin erittyminen saattaa puuttua tai häiriintyä kuten minkä tahansa elimistön tuottaman muunkin hormonin. Tiedossani ei ole, että tälle sairaudelle olisi edes nimeä verrattuna esimerkiksi diabetekseen, jota on tutkittu paljon ja osataan hoitaakin hyvin. Jos olisi olemassa diabeteshoitoihin verrattavia lääkkeitä oksitosiinin puutteen korvaamisen, mitkä summat yhteiskuntamme säästäisikään esimerkiksi huoltajuusriidoista, stressistä, yksinäisyydestä, masennuksesta, narsismista tai autismista aiheutuneiden ongelmien hoidoissa. Inhimillisen kärsimyksen ja hädän vähenemisestä puhumattakaan.                               

Oksitosiinin erittymis- ja vaikutusmekanismi tuntuu kuitenkin olevan kovin konstikas systeemi. Lisäämällä sitä elimistöön ei vielä osata vaikuttaa juuri muuhun kuin synnytyksen käynnistymiseen. Tutkimusten mukaan ihmisen oman oksitosiinituotannon aktivoituminen ei ole mekaanista, vaan edellyttää myös tunnesidettä. Esimerkiksi ilman tunnesidettä tapahtuva kosketus, vaikkapa vanhusten vuodeosastolla, ei nosta kummankaan osapuolen oksitosiinitasoa. 

Jään ihmettelemään mikä tässä on muna ja mikä kana!!

http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_action=1&p_p_state=maximized&viewType=viewArticle&tunnus=duo99526

http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mika_vikana/hyva_mieli_hormoneilla

HERRANKUKKARO

Lapsuudessani Pohjanmaalla isoäidilläni oli tapana sanoa:
"Nyt olet kuin Herran kukkarossa" kun olin käpertyneenä johonkin 
ihanaan, lämpimään, turvalliseen paikkaan. 
Toissa kesänä talomme katto remontoitiin. 
Siinä rytäkässä saimme kylkiäisenä ison kattoterassin. 
Viime keväänä sen lattia päällystettiin ikivihreällä keinonurmella. 
Kun terassikalustus kesän kynnyksellä oli saatu paikalleen, 
lekottelin siellä leppeässä kesäillassa ja naukkailin kylmää valkoviiniä. 
Näin vain kirkkaan sinisen taivaan, puiden vihreät lavukset ja kuulin lintujen laulun, 
kukaan ei voinut nähdä tai mikään häiritä minua.  
Siinä raukean onnentunteen vallassa ajattelin, että 
tämä on Herrankukkaro. Näin sai yläterassimme nimensä.
Herrankukkaro on paikka, jonka haluan esitellä.

 

Herrankukkarossa ruoho on aina vihreää. Kesällä aurinko lämmittää sen suloisen pehmeäksi paljalle jalalle. 

Nyt syystuuli on jo viskellyt kellastuneita lehtiä ja neulasia nurmikolle.

 

UUSINTAMISTYÖ

Suurin osa maailman työstä on uusintamistyötä, siis päivästä toiseen jatkuvaa perustyötä: ruokkimista, siivoamista, lastenhoitoa, pyykinpesua jne. 

Tämä on täysin välttämätöntä työtä, vaikka sillä ei ole virallista työn asemaa. Siinä ei ole työsuhde-etuuksia, ei palkkaa, ei lakko-oikeutta, sitä ei arvosteta, eikä se lopullisesti valmistu koskaan. 

Miten jaksan päivästä toiseen innostaa itseni tekemään työtä, jota ei yrittämälläkään saa niin valmiiksi, ettei siihen tarvitsisi uudestaan tarttua? 

     

 

Vau! syksyn sato on valmistunut!

Eipä muuta kuin tuumasta toimeen ja säilömään.

Olo on kuin oravalla, nyt on varastossa ruokaa talven varalle.

Joulunakin voi herkullisen rosollin nostaa pöytään.

Kylläiset massut kiittävät täyttäjäänsä, 

mutta uusintamistyön tekijän on aika palata maan pinnalle.

Kun tiskit on tiskattu, voinkin ruveta miettimään, mitä huomenna laitan ruoaksi. 

Työssä, joka ei koskaan lopullisesti valmistu, ilo on otettava irti sen välivaiheista.

SATOISAA SYKSYÄ!

Esine, joka istuu ympäristöönsä

 

Reikä sukassa ei varsinaisesti ole esine, mutta symboli se on. Olen viikonloppuna pohtinut mustasukkaisuutta, se on kuin reikä ihmisen itsetunnosa.

Muistuuko mieleen kouluajoilta, että joskus kun oppiminen ei millään ottanut sujuakseen, opettaja armahti ja antoi säälistä viitosen? 

Mustasukkaisuudella hankittu kiintynys on kuin "armoviitonen", säälistä saatu.

  Omanarvontunto kannattaa kiinnittää niin monesta kohtaa, ettei toisten tarvitse sitä säälistä pönkittää!

Mummu muuttaa mieltään!

Mummu muuttaa mieltään!

Tästä se mielen muutos nyt alkaa. Uuden oppiminen innostaa ja pitää virkeänä. Blogaaminen on 70-kymppiselle isoäidille melkoinen haaste ja myös mielenmuutos. Rohkeasti vaan päin uusia seikkailuja.